Etusivu » Vesihuollon toiminta-alue

Vesihuollon toiminta-alue

Vesihuollon toiminta-aluella tarkoitetaan aluetta, jolla vesihuoltolaitos tarjoaa vesihuoltopalveluita (talousvesi ja jätevesiviemäröinti).

Toiminta-alueen vahvistaminen:
Toiminta-alue rajataan vesihuollon järjestämisvelvollisuuden perusteella. Vesihuoltolaitoksen toiminta-alueen vahvistaa kunta.

Mikäli vesihuoltolaitos ei pysty huolehtimaan vesihuollosta taloudellisesti toiminta-alueellaan, voi kunnalle aiheutua kustannuksia. Vesihuoltolaitos voi tarjota palveluita myös toiminta-alueen ulkopuolisilla alueilla. Toiminta-alueen määrittäminen ei ole kaikissa tapauksissa välttämätöntä

Vesihuoltolain velvoitteet:
Toiminta-alueen tulee olla sellainen, että vesihuoltolaitos kykenee huolehtimaan vesihuollosta taloudellisesti ja asianmukaisesti.

Vesihuoltolain mukaan toiminta-alueella sijaitsevan kiinteistön on liityttävä vesihuoltolaitoksen vesihuoltoverkostoihin.

Vesihuollon järjestäminen:
Vesijohto-, viemäri-, ja hulevesiviemäriverkostojen piiriin saatettavat alueet voivat olla erilaajuisia. Toiminta-alue-esityksestä on pyydettävä lausunto alueelliselta ELY-keskukselta, kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselta sekä kunnan terveydensuojeluviranomaiselta.

Toiminta-alueella sijaitsevien kiinteistöjen omistajille ja haltijoille on varattava tilaisuus tulla kuulluksi vähintään ilmoittaminen alueella luetussa lehdessä.

Vesihuollon kehittäminen ja laajentaminen:
Kunnan tulee kehittää vesihuoltoa alueellaan yhdyskuntakehitystä vastaavasti. Kunnan on laadittava alueelleen vesihuollon kehittämissuunnitelma.

Pääperiaatteena on, että vesihuoltoverkostot rakennetaan alueille, joissa toteutuu vesihuollon järjestämisvelvollisuus. Suunnittelua ohjaa tekniset ja taloudelliset toimintaedellytykset.

Talousvesijohdon sijainti / kunnanvaltuuston määrittämä toiminta-alue

 

Viemäriverkoston sijainti (vietto- ja paineviemärit)

 

Vesihuoltolaki: Kuntaliitto.fi

Tiedotteet

Suunniteltu keskeytys 25.4

Pölhön ja Hirmulan välillä sähkökatko töiden vuoksi 25.4 kello 5-7.30

Lue lisää...

Hallintokoordinaattorin tehtävä

Keminmaan Energia ja Vesi Oy on infrapalveluita tuottava yritys, joka tarjoaa asiakkailleen energia- ja vesihuoltoon liittyviä palveluita. Haemme Yhtiön palvelukseen Keminmaalle Hallintokoordinaattoria Haemme yrityksen johdon ja hallituksen assistenttia toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen. Tuet yrityksen taloushallintoa mm. hankintojen kilpailuttamisessa ja maksuliikenteessä. Vastaat yhtiön toiminnanohjausjärjestelmän ylläpidosta ja kehittämisestä yhdessä henkilöstön kanssa. Toimenkuvaan kuuluvat johdon talousraporttien laadinta, osa…

Lue lisää...

Vesivuoto 12.04

Talousvesivuodon sijainti on paikallistettu K-Citymarketin parkkipaikalle. Korjaustyö oli varsin haastavaa alueella maassa risteävien johtojen ja viestiliikennekaapeleiden vuoksi. Korjaustyö on valmistunut klo 15:30. Vedenjakelu on palautunut normaaliksi, eikä keskeytyksestä anneta asiakkaille keittokehotusta. Verkostossa oleva ilma poistuu vettä juoksuttamalla. Pahoittelemme vuodosta aiheutunutta häiriötä

Lue lisää...