Toimitusjohtaja Keminmaan Energia ja Vesi Oy:lle

Keminmaan Energia ja Vesi Oy on energia- ja vesihuoltoalan palveluyritys, joka tarjoaa asiakkailleen sähköön, kaukolämpöön ja vesihuoltoon liittyviä palveluita. Liikevaihtomme
oli vuonna 2023 noin kahdeksan miljoonaa euroa. Palveluksessamme on tällä hetkellä 19 henkilöä ja sähkönsiirtoasiakkaita yhtiöllä on n. 5.500, kaukolämpöasiakkaita n. 220 ja vesiliittymiä n. 3.300. Keminmaan Energia ja Vesi Oy on Keminmaan kunnan omistama tytäryhtiö.

Haemme nyt Keminmaan Energia ja Vesi Oy:lle

TOIMITUSJOHTAJAA

Toimitusjohtajana otat kokonaisvastuun yhtiön strategiasta, johtamisesta ja tuloksesta. Keskeisiä tehtäviäsi ovat sähkön, kaukolämmön ja vesihuollon liiketoiminnan kehittäminen sekä pitkäjänteinen talous- ja investointisuunnittelu. Toimit yhdessä osaavan hallituksemme ja ammattitaitoisen johtoryhmämme sekä kuntaomistajien kanssa. Olet käytännönläheinen ja innostava henkilöstöjohtaja, jolla on tarvittavaa jämäkkyyttä viedä suunnitelmat toteutukseen.

Odotamme että sinulla on vahva kokemus esimiestehtävistä ja tulosvastuullisesta liiketoiminnan johtamisesta. Tunnet riittävän hyvin energia- ja vesihuoltoalan muutoksiin vaikuttavat tekijät. Tehtävässä tulet tarvitsemaan yhteistyökykyä, strategista osaamista energiapalveluiden kehittämisestä sekä kykyä havaita sähkömarkkinoiden kehityksen luomat mahdollisuudet. Hallussasi on joko kaupallisen tai teknisen alan, tehtävään soveltuva korkeakoulututkinto sekä S1-pätevyys tai mahdollisuus hakea S1-pätevyyttä.

Arvostamme erinomaisia vuorovaikutus- ja neuvottelutaitoja. Aikaisempi energia-alan tuntemus katsotaan eduksesi.

Tarjoamme mielenkiintoisen tehtävän kasvavassa ja kehittyvässä yrityksessä, hyvät mahdollisuudet liiketoiminnan kehittämiseen sekä monipuolisen ja vastuullisen tehtävän ammattilaisten parissa. Saat johdettavaksesi tulevaisuuteen investoivan yhtiön.

Kiinnostuitko? Hae tehtävää rekisteröimällä CV:si osoitteessa www.worker.fi ja linkitä hakemuksesi tähän tehtävään viimeistään 2.12.2024. Lisätietoja tehtävästä antaa Workerin aluejohtaja Juha-Pekka Myllykangas puh. 050 913 4065 ja Keminmaan Energia ja Vesi Oy Hallituksen puheenjohtaja Antti Valta puh. 045 650 0114. Kaikki hakemukset käsitellään luottamuksellisesti!

Toimitusjohtaja Keminmaan Energia ja Vesi Oy:lle | Johtotehtävät – Worker

Keminmaan Energia ja Vesi