Neve aloittaa hankkeen Lapin alueen vesihuollon toimintavarmuuden ja kyberturvan parantamiseksi 

Maa- ja metsätalousministeriön ja Etelä-Savon ELY-keskuksen rahoittama hanke toteutetaan yhteistyössä kahdeksan lappilaisen vesilaitoksen ja kunnan kanssa. 

Hanke tähtää Lapin alueen vesihuollon toimintavarmuuden, turvallisuuden ja varautumisen parantamiseen. Lisäksi hankkeen tavoitteena on selvittää ja kehittää Lapin vesihuoltolaitosten alueellista yhteistyötä sekä mahdollisia laitosten välisiä yhdistymisiä, jotta Lapin alueella pystytään jatkossakin turvaamaan peruspalveluksi lukeutuva vesihuoltotoiminta. Hanke tukee vesihuoltolaitosten yhteistyötä, ja sitä kautta myös parantaa vesihuollon toimintavarmuutta esimerkiksi häiriö- ja poikkeustilanteissa. Vesihuolto on merkittävä osa yhteiskunnan kriittistä infraa ja välttämättömyyspalveluja, joiden on toimittava luotettavasti ja häiriöttömästi kaikissa olosuhteissa.

Neven lisäksi mukana ovat Kemijärven Lämpö ja Vesi Oy, Keminmaan Energia ja Vesi Oy, Muonion kunnan vesilaitos, Ranuan Infra Oy, Sallan aluelämpö Oy, Savukosken kunta, Simon Vesihuolto Oy sekä Tornion Vesi Oy. Hankkeen toteutusaika on 1.3.2024-31.8.2025. Hankkeen kustannusarvio on 135 000 euroa. Maa- ja metsätalousministeriö (rahoittaja) ja Etelä-Savon ELY-keskus (rahoituksen myöntäjä) rahoittavat hanketta 75 prosentin osuudella, loput 25 prosenttia ovat Neven rahoittamaa osuutta. Neve hallinnoi ja koordinoi hanketta eteenpäin. Neve tulee tiedottamaan hankkeen etenemisestä sekä tuloksista myöhemmin lisää. 

Hankkeen rahoitus on osa Maa- ja metsätalousministeriön ja Etelä-Savon ELY-keskuksen myöntämiä määrärahoja vesihuollon toimintavarmuuden ja kyberturvallisuuden parantamiseksi. Määrärahoja myönnettiin yhteensä 2,23 miljoonaa euroa 51 eri hankkeelle ympäri Suomea. Määräraha on osa laajempaa kokonaisuutta, jolla varmistetaan kriittisen infrastruktuurin toiminta muuttuneessa turvallisuusympäristössäHanke lähtee liikkeelle lähtöaineiston kokoamisella sekä haastatteluilla. Työ toteutetaan osin ostopalveluina AFRY Finland Oy:ltä. Muun muassa hankkeeseen liittyvät haastattelut sekä työpajat toteuttaa AFRY, joka myös koostaa tuloksista raportin.

Lisätietoja ja yhteydenotot hankkeeseen liittyen: 

Satu Pekkala, vesiliiketoimintajohtaja, [email protected], 040 352 4976

Keminmaan Energia ja Vesi