Tammikuussa 2019 teollisuustien KPA-laitoksella tapahtunut automaation toimintahäiriö ja virtausventtiilin sulkeutuminen johti merkittäviin kaukolämmön tuotantolaitteiston vaurioihin. 6MW kattilan mekaaniset vauriot on nyt saatu korjattua. Samalla laitoksen toimintavarmuutta ja turvallisuutta on parannettu uudella automaatiojärjestelmällä sekä turvalogiikalla. Laitos tuottaa kaukolämmön asiakkaille lämpöenergiaa uusituilla ja korjatuilla laitteilla. KMEV valitsi tuotantolaitteiden päälaitetoimittajaksi kotimaisen Vaasan Kuljetuskanavat Oy:n (VKK). Laitoksen sähköistyksestä ja automaation käyttöönotosta vastasi Caverion Oy:n teollisuusyksikkö.
KPA-laitoksen kattilarakenteiden korjaus ja laitokselle yhteisten tuotantolaitteiden uusinta tehtiin osittain prosessin käydessä. Korjauksen vaihtoehtona selvitettiin koko kattilan vaihtamista uuteen, mutta laitteisto ei olisi aikataulullisesti ehtinyt valmistua vuoden 2019 aikana ja vaihtoehto olisi ollut merkittävästi kalliimpi. Seisokkiajan jatkuessa myös taloudellisesti kannattamattoman ja ympäristön kannalta haitallisen lämmitysöljyn käyttöä olisi jouduttu lisäämään.
Korjauksen yhteydessä uusittiin mm. polttoaineen syöttösuppilo ja sen giljotiinipellit, laitoksen instrumentit, arinaraudat ja sen tukirakenteet sekä turva-automaatio.
Kaukolämpöpumput mitoitettiin vastaamaan laajentuneen kaukolämpöverkon tarpeita.
Ruuvikompressorilla toimiva, kattilan konvektio-osan paineilmanuohousjärjestelmä jatkaa kattilan keskeytymätöntä toimintajaksoa lämmityskauden aikana, jolloin seisokkitarpeet vähenevät.
Tulipesän valvontakameralla saadaan kaukokäytössä ajettavasta prosessista reaaliaikaista tietoa biopolttoaineen palamisesta.
Uuden kaukolämmön rengassyöttöyhteyden rakentaminen KPA-laitoksen ja Keminmaan kirjaston välille valmistuu pian ja otetaan käyttöön vielä joulukuun 2019 aikana. Kaukolämpöverkkoa on rakennettu Keminmaan taajama-alueelle noin 24 km ja kaukolämmön piirissä on 213 kiinteistöä. Uuteen sähkötilarakennukseen asennettu varavoimakone takaa laitoksen turvallisen toiminnan myös mahdollisten sähkökatkojen aikana.
Kaukolämmön kehityssuunnitelmassa seuraaville vuosille on edelleen katse tulevaisuudessa. Yhtiö selvittää KPA-laitoksen savukaasujen puhdistuslaitteiston ja savukaasupesurin hankintaa. Uudella puhdistuslaitteistolla KMEV pystyy tuottamaan ekologisesti puhtaampaa kaukolämpöä ja hyödyntämään tulevaisuudessa poltettavan puuaineksen vielä tehokkaammin, jolloin osaltamme olemme mukana tekemässä työtä hiilijalanjäljen pienentämiseksi.
KMEV seuraa myös aktiivisesti mahdollista Metsä Fibren sellutehdasinvestoinnin toteutumista Kemin Sotisaareen ja mahdollisuutta hyödyntää sellutehtaan prosessin sivuvirtoja ja näin pienentäen mm. mereen laskettavan prosessin jäähdytysveden määrää.
Taajama-alueen kaukolämpöverkon rakentamista suunnitellaan edelleen mm. nykyisen verkon laajentamista Kanervatien rivitaloille sekä rengassyöttöyhteyden rakentamista Mahlasaarentien ja Väylätien välille.
Nyt saa talvi tulla. KMEV toivottaa kaikille asiakkailleen erittäin hyviä ja aurinkoisia alkutalven ulkoilukelejä!