Infrastruktuurin rakentaminen Rajakankaan teollisuusalueelle

Korkein hallinto-oikeus (KHO) on hylännyt 31.3.2020 antamallaan päätöksellä Keminmaan Rajakankaan kaavoitusta koskevan valituslupahakemuksen. Yhtiö aloittaa Keminmaan Rajakankaan alueen suunnittelu- ja rakennustyöt noin 50 uudelle kiinteistölle.

Junaradan pohjoispuolinen kaavoitettu alue on noin 44 hehtaaria. Puusto harvennetaan Lepojärventien etelänpuoleiselta osuudelta ja energiapuu hyödynnetään Keminmaan Energia ja Vesi Oy:n (KMEV) kaukolämmön tuotantolaitoksella vuoden 2021 aikana.

Rajakankaan katualueiden yhteismitta on noin 2450 m. Rajakankaantie 1040 m, Rajapisto 85 m, Silkkitie 130 m, Hiippakunnanraja 490 m ja Kruununraja 705 m. Raivattavien katualueiden pinta-ala on 5,14 ha ja lisäksi yhteys radalta Rajakankaantielle noin 700 m².

Tukkipuut kerätään kaavatiealueilta, pinottuna lajeittain Jäämerentien laitaan, josta Keminmaan kunta myy ja käyttää puut tarjousten perusteella.

KMEV suunnitteluttaa infralaitteiden sijoitukset alueelle sähkönjakelun, kaukolämpöverkoston ja vesihuollon osalta. Tekninen lautakunta tekee toukokuun aikana päätöksen katurakenteiden suunnitteluttamisesta. Suunnittelukustannusten osuus on yhteensä noin 100.000 €.

Vesihuollon laitteet on tarkoitus sijoittaa alueelle syksyllä 2020. Sähkö ja kaukolämpöverkko suunnitellaan rakennettavaksi katurakentamisen yhteydessä vuonna 2021. Infrayhtiön investointikustannukset alueelle ovat yhteensä noin 2 M€.

Ohessa huhtikuussa 2020 kuvattua materiaalia Rajakankaan alueelta.

YouTube video

 

Keminmaan Energia ja Vesi