Etusivu » Verkostotyönjohtajan työpaikka haettavana

Verkostotyönjohtajan työpaikka haettavana

Keminmaan Energia ja Vesi Oy on infrapalveluita tuottava palveluyritys, joka tarjoaa asiakkailleen sähköön, kaukolämpöön ja vesihuoltoon liittyviä palveluita. Sähkönsiirtoasiakkaita yhtiöllä on noin 5 200, kaukolämpöasiakkaita noin 200 ja vesihuollon asiakkaita noin 3 200. Keminmaan Energia ja Vesi Oy on Keminmaan kunnan omistama yhtiö.

 

Haemme yhtiön palvelukseen Keminmaalle

Verkostotyönjohtajaa

Vesihuoltoverkostojen monipuolisiin suunnittelu-, käyttö- ja kunnossapitotehtäviin toistaiseksi voimassaolevaan työsuhteeseen. Toimit verkostoasentajien ja maastosuunnittelijoiden esimiehenä ja vastaat vesihuollon turvallisuuskulttuurin ja raportoinnin kehittämisestä yhdessä henkilöstömme kanssa.

 

Keskeisiä vastuualueita ovat vesihuoltoverkostojen töiden johtaminen ja valvonta työmailla voimassa olevien suunnitelmien ja ohjeiden mukaisesti sekä turvallisuusmääräyksien noudattaminen. Vastaat myös siitä, että koneet, materiaalit ja työntekijät ovat työkohteissa suunnitelmien mukaisesti sekä siitä, että henkilöstön ja alihankkijoiden yhteistyö toimii turvallisesti.

 

Toimenkuvaan kuuluvat myös tilastointi, viranomaisraportointi ja dokumentointi. Toimit esimiestehtävissä asiakasrajapinnassa ja osallistut sijoituslupien valmisteluun vesihuoltoinsinöörin kanssa. Tehtäviin kuuluvat verkkotietojärjestelmien ylläpito- ja kehitystehtävät Trimble NIS ja KeyAqua järjestelmillä.

 

Edellytämme hakijalta tutkintoa vesi-, yhdyskunta- tai ympäristötekniikan koulutusalalta. Ammatillisen pätevyyden ja kokemuksen lisäksi odotetaan vähintään B-luokan ajokorttia.

 

Tehtävässä onnistuminen edellyttää positiivista asennetta, järjestelykykyä, sekä hyviä vuorovaikutustaitoja. Meillä olet osa tiimiä, joissa kaikkien tekemistä arvostetaan ja kunnioitetaan.
Työnantajana olemme joustava, ja työn ja yksityiselämän kestävä yhteensovittaminen on meille tärkeää. Yrityksessämme on käytössä myös monipuoliset ja työntekijöidemme arvostamat henkilöstöedut.

 

Palkkaus on Energiateollisuus ry:n työehtosopimuksen mukainen, jossa mm. hakijan työkokemus vaikuttaa mm. henkilökohtaisen palkan osuuteen. Työnhakijaa pyydetään esittämään ansioluettelossa oma palkkatoivomus.

 

Hakemukset ja CV:n pyydämme lähettämään 29.3.2019 mennessä sähköpostilla osoitteeseen jukka.kuula@kmev.fi, viestin aiheeksi ”KMEV rekrytoinnit 2019”.

Lisätietoa tehtävästä antaa Keminmaan Energia ja Vesi Oy:n vesihuoltoinsinööri
Pasi Pohjanen, p. 040 195 0678, pasi.pohjanen@kmev.fi.

 

Ilmoitus on luettavissa Keminmaan Energia ja Vesi Oy:n kotisivuilla osoitteessa www.kmev.fi

Tiedotteet

Yläkallilla vesihuoltotöitä

Yläkallilla voi esiintyä heikompaa vedenpainetta vesihuoltotöiden vuoksi tänään Tiistaina 19.9 klo 08:00- 15:00 välisenä aikana. Lisätietoja antaa Jan Markoff 040-124 28 77

Lue lisää...

Häiriöviestit

Keminmaan Energia ja Vesi Oy:n häiriöviestijärjestelmästä lähti tänään matkaan virheellisesti viestejä. Kyseessä on tekstiviestijärjestelmän häiriö, joka lähetti jo tapahtuneiden sähkökatkojen/kytkentöjen viestit uudelleen. Viestit eivät aiheuta toimenpiteitä.

Lue lisää...

Vesikatkos Kallilla 9.8.2023

Vedenjakelussa keskeytys tänään klo 09:00 alkaen kallinkaankalla Mäntytien liitostöiden vuoksi. Ylä-Kallilla esiintyy myös heikompaa vedenpainetta. Liitostyö Kestää useamman tunnin. Lisätietoja Aki Peura 0400 281 721. Pahoittelemme huoltotoimenpiteistä aiheutuvaa häiriötä.

Lue lisää...