Skip to content

Veden keittokehotus Kallinkankaan alueella jatkuu 12.9.2019 aamuun asti

Kallinkankaan vedenjakelualueelle eilen 10.9. asetettu vedenkeittokehotus jatkuu 12.9. aamuun asti.

Tänä päivänä otetaan jakelualueen eri puolilta varmistusnäytteitä, joista saadaan tulokset 12.9. aamulla.

Tulokset saatuamme ilmoitamme keittokehotuksen purkamisesta.

 

Vedenkeittokehotus on annettu vesilaitoksen  oman harkinnan mukaisena varotoimenpiteenä, koska verkostotyön yhteydessä havaittiin vesijohtoputken sisällä olevan sakkaa, joka lähtee liikkeelle virtauksen mukana. Verkoston ulkopuolisen aiheuttajan aikaansaamaa saastumisepäilyä ei ollut missään vaiheessa olemassa, ainoastaan putken sisällä ollut sakka oli syynä keittokehotukselle.

Tiedotteet

Keminmaan vedenjakelussa häiriö päiväkoti Pirpalan alueella

Perjantai-aamuna 14.2.2020 klo 00:14 on päiväkoti Pirpalan ja Kullekujan kerrostalojen välisellä alueella havaittu vedenjakelun runkoputkivaurio. Alueella sijaitsee kaukolämpöverkko, sähkönjakelun maakaapeleita, tien- ja parkkipaikkojen valaisinkaapeleita sekä useiden teleoperaattoreiden kuituyhteyksiä. Puhdasta vettä vuotaa tällä hetkellä maaperään, mutta se ei välttämättä nouse maan pintaan näkyviin. Asukkaita pyydetään ilmoittamaan välittömästi mahdolliset havainnot vesihuollon päivystysnumeroon 0400-935056   Maaperässä olevien infralaitteiden…

Lue lisää...

Vedenjakelussa häiriöitä Laurilan alueella 14.2.2020

Keminmaan Laurilan vedenjakelussa häiriöitä. Vikaa tutkitaan parhaillaan ja pyritään korjaamaan mahdollisimman pian. Pahoittelemme asiaa.

Lue lisää...

Länsikosken vedenjakelun häiriö ohi

12.2.2020 klo 6:07 Länsikosken vedenjakelussa havaittu automaatiojärjestelmän häiriö on saatu korjattua. Itäpuolelta järjestetty tilapäinen käyttöveden pumppausjärjestely on palautettu normaaliksi klo 17:50. Käyttövedelle ei ole korjaustoimenpiteen vuoksi keittokehotusta. Mikäli vedessä näkyy samentumia tai ilmakuplia, ne poistuvat vettä juoksuttamalla.

Lue lisää...