Etusivu » Koronavirukseen varautuminen

Koronavirukseen varautuminen

kmev-korona

KMEV Oy:n varautuminen koronavirukseen ja infrapalveluiden toimivuuden varmistaminen asiakkaille.

Keminmaan Energia ja Vesi Oy:n Energiavirastolle toimitetun turvallisuussuunnitelman periaatteiden mukaisesti Yhtiö on varautunut rajoittamaan koronaviruksen leviämistä oman henkilöstön, yhteistyökumppaneiden ja asiakkaiden keskuudessa. Yhtiön liiketoiminnan keskeisenä periaatteena on vastuullisuus ja toimitusvarmuus. Yhtiö on varautunut varmistamaan asiakkailleen toimivat ja laadukkaat infrapalvelut, myös mahdollisissa koronaviruksen ja sen torjunnan aiheuttamissa poikkeuksellisissa tilanteissa. Konkreettisina toimenpiteinä olemme ohjeistaneet sisäisesti oman henkilöstömme, ohjeistaneet urakoitsijat ja yhteistyökumppanit sekä olemme päivittäneet yhtiön sisäisen varautumissuunnitelman, jossa on määritelty toimintatavat mahdollisen epidemian eri vaiheissa. Asiakaspalvelun henkilöstö yhdessä liiketoiminnoista vastaavien operatiivisten esimiesten kanssa vastaavat mahdollisiin kysymyksiin ja suunnittelevat asiakkaiden kanssa, tilanteen niin vaatiessa, tarvittavia yhteisiä erityistoimenpiteitä ja -järjestelyjä.

Keminmaan Energia ja Vesi Oy:n liiketoimintaympäristöön kuuluu satoja henkilöitä, jotka työskentelevät häiriötilanteissa useissa eri yksityisasiakkaiden, liikekiinteistöjen ja kunnalisten palveluiden tuottajien tiloissa. Kunnossapitoon ja asiakaspalveluun osallistuvilla henkilöillä on suuri määrä henkilökontakteja vuorokauden aikana ja siksi meillä on suuri vastuu ja velvollisuus tehdä kaikkemme, estääksemme koronaviruksen leviäminen sekä pitää infrapalvelut toimintakykyisenä.

Yleiset toimintaohjeet koronaviruksen varalle:

1. Sairastumisen välttäminen ja ennaltaehkäiseminen

  • Kehotamme jokaista noudattamaan erityisen huolellista käsihygieniaa ympäri vuorokauden
  • Suojaa suu ja hengitystiet kertakäyttönenäliinalla, kun yskit tai aivastat. Laita käytetty nenäliina välittömästi roskiin
  • Jos sinulla ei ole nenäliinaa, yski tai aivasta puserosi hihan yläosaan, älä käsiisi
  • Vältä ylimääräisiä lähikontakteja työmaalla ja pyri hoitamaan yhteydenpito puhelimen tai mobiililaitteiden avulla

2. Toimintaohje, jos olet oleskellut epidemia-alueella ja palannut kotimaahan

Jos olet oleskellut uuden koronaviruksen epidemia-alueella, et voi työskennellä niissä normaaleissa työtehtävissä 14 vuorokauteen, joita ei voi tehdä etätyönä. Monet toimittajistamme ja yhteistyökumppaneistamme ovat asettaneet 14 vuorokauden pääsykiellon omille laitosalueilleen epidemia-alueilla oleskeille henkilöille ja meidän tulee varmistaa, että myös me täytämme omalta osaltamme tämän ehdon. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen internet-sivuilta löytyy tietoa korona viruksesta, mm. epidemia alueet: Linkki. Jos paluusi jälkeen epäilet saaneesi koronavirustartunnan, eli jos sinulle tulee äkillisen hengitystieinfektion oireita, kuten kuumetta, yskää tai hengenahdistusta, 14 vuorokauden sisällä alueelta saapumisen jälkeen, ota puhelimitse yhteyttä terveyskeskukseen ja saat ohjeet hoitoon hakeutumiseen.

3. Tilannetta seurataan päivittäin ja muutoksista ohjeistuksiin tiedotetaan välittömästi.

Mikäli sinulla on kysyttävää toimintaohjeista, ole puhelimella yhteydessä alueesi työterveyshuoltoon, sairaalaan tai terveyskeskukseen.

Yhteistyöterveisin,
Keminmaan Energia ja Vesi Oy

Tiedotteet

Vedenjakelussa keskeytys 4.12.2023

Vedenjakelussa mahdollinen keskeytys 4.12.2023 klo 9.00 alkaen vuodonkorjauksen vuoksi seuraavilla alueilla: Metsätie 27 – 33, Havukuja, Näretie ja Kaarnakuja. Pahoittelemme aiheutuvaa haittaa. Lisätietoja: Jan Markoff 040 124 2877

Lue lisää...

Yläkallilla vesihuoltotöitä

Yläkallilla voi esiintyä heikompaa vedenpainetta vesihuoltotöiden vuoksi tänään Tiistaina 19.9 klo 08:00- 15:00 välisenä aikana. Lisätietoja antaa Jan Markoff 040-124 28 77

Lue lisää...

Häiriöviestit

Keminmaan Energia ja Vesi Oy:n häiriöviestijärjestelmästä lähti tänään matkaan virheellisesti viestejä. Kyseessä on tekstiviestijärjestelmän häiriö, joka lähetti jo tapahtuneiden sähkökatkojen/kytkentöjen viestit uudelleen. Viestit eivät aiheuta toimenpiteitä.

Lue lisää...