Keminmaan vedenjakelussa häiriö päiväkoti Pirpalan alueella
Perjantai-aamuna 14.2.2020 klo 00:14 on päiväkoti Pirpalan ja Kullekujan kerrostalojen välisellä alueella havaittu vedenjakelun runkoputkivaurio.
Alueella sijaitsee kaukolämpöverkko, sähkönjakelun maakaapeleita, tien- ja parkkipaikkojen valaisinkaapeleita sekä useiden teleoperaattoreiden kuituyhteyksiä.
Puhdasta vettä vuotaa tällä hetkellä maaperään, mutta se ei välttämättä nouse maan pintaan näkyviin.
Asukkaita pyydetään ilmoittamaan välittömästi mahdolliset havainnot vesihuollon päivystysnumeroon 0400-935056
Maaperässä olevien infralaitteiden sijainnit tutkataan ja merkitään maanantaina 17.2.2020 ja alueella aloitetaan vaurion etsintä- ja korjaustyöt maarakennustyönä.
Vedenjakelun turvaamiseksi Yhtiö joutuu rajoittamaan alueen vedenjakelua yöaikaan
klo 22:30 – 09:00 välisenä aikana.
Käyttövedelle ei ole keittokehotusta, mutta kerrostalon ylimmissä kerroksissa ei välttämättä veden paine riitä.
Alueen asukkaita pyydetään varaamaan juomavettä astioihin päiväsaikaan.
Veden käytön rajoituksen kyseisellä alueella arvioidaan päättyvän tiistaina 18.2.2020.
Kiinteistöt, joita rajoitus koskee, on esitetty oheisessa kartassa keltaisella värillä.
Alueen asukkaille pyritään toimittamaan henkilökohtaiset / kiinteistökohtaiset häiriötiedotteet asiasta.
Tiedotteet
Suunniteltu keskeytys 25.4
Pölhön ja Hirmulan välillä sähkökatko töiden vuoksi 25.4 kello 5-7.30
Hallintokoordinaattorin tehtävä
Keminmaan Energia ja Vesi Oy on infrapalveluita tuottava yritys, joka tarjoaa asiakkailleen energia- ja vesihuoltoon liittyviä palveluita. Haemme Yhtiön palvelukseen Keminmaalle Hallintokoordinaattoria Haemme yrityksen johdon ja hallituksen assistenttia toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen. Tuet yrityksen taloushallintoa mm. hankintojen kilpailuttamisessa ja maksuliikenteessä. Vastaat yhtiön toiminnanohjausjärjestelmän ylläpidosta ja kehittämisestä yhdessä henkilöstön kanssa. Toimenkuvaan kuuluvat johdon talousraporttien laadinta, osa…
Vesivuoto 12.04
Talousvesivuodon sijainti on paikallistettu K-Citymarketin parkkipaikalle. Korjaustyö oli varsin haastavaa alueella maassa risteävien johtojen ja viestiliikennekaapeleiden vuoksi. Korjaustyö on valmistunut klo 15:30. Vedenjakelu on palautunut normaaliksi, eikä keskeytyksestä anneta asiakkaille keittokehotusta. Verkostossa oleva ilma poistuu vettä juoksuttamalla. Pahoittelemme vuodosta aiheutunutta häiriötä