Etusivu » Hallintokoordinaattorin tehtävä

Hallintokoordinaattorin tehtävä

Keminmaan Energia ja Vesi Oy on infrapalveluita tuottava yritys, joka tarjoaa asiakkailleen energia- ja vesihuoltoon liittyviä palveluita.

Haemme Yhtiön palvelukseen Keminmaalle
Hallintokoordinaattoria

Haemme yrityksen johdon ja hallituksen assistenttia toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen. Tuet yrityksen taloushallintoa mm. hankintojen kilpailuttamisessa ja maksuliikenteessä. Vastaat yhtiön toiminnanohjausjärjestelmän ylläpidosta ja kehittämisestä yhdessä henkilöstön kanssa.

Toimenkuvaan kuuluvat johdon talousraporttien laadinta, osa yrityksen viranomaisraportointia sekä henkilöstöhallinnon tehtäviä. Toimit johdon ja hallituksen tukena ja osaat priorisoida useasta eri lähteestä tulevia tehtäviä.

Taloushallinnon kokemuksen lisäksi sinulta edellytetään hyvää suomen kielen kirjallista taitoa. Hakijalle katsotaan eduksi aiempi kokemus toiminnanohjausjärjestelmistä.

Tehtävässä onnistuminen edellyttää positiivista asennetta, systemaattista toimintatapaa, järjestelykykyä, hyviä vuorovaikutustaitoja sekä tietoteknisiä valmiuksia. Meillä olet osa tiimiä, joissa kaikkien tekemistä arvostetaan ja kunnioitetaan. Työnantajana olemme joustava, työn ja yksityiselämän kestävä yhteensovittaminen on meille tärkeää. Yrityksessämme on käytössä myös monipuoliset ja työntekijöidemme arvostamat henkilöstöedut.

Palkkaus on Energiateollisuus ry:n toimihenkilöiden työehtosopimuksen mukainen (TVR 8), jossa mm. hakijan työkokemus vaikuttaa henkilökohtaisen palkan osuuteen. Työnhakijaa pyydetään esittämään ansioluettelossa oma palkkatoivomus.

Hakemus, CV ja todistukset tulee lähettää 8.5.2023 mennessä sähköpostilla osoitteeseen jukka.kuula@kmev.fi, viestin aiheeksi KMEV rekrytoinnit 2023.
Lisätietoa tehtävästä antaa Keminmaan Energia ja Vesi Oy:n toimitusjohtaja Jukka Kuula, p. 0408327703.

Tiedotteet

Suunniteltu keskeytys 25.4

Pölhön ja Hirmulan välillä sähkökatko töiden vuoksi 25.4 kello 5-7.30

Lue lisää...

Hallintokoordinaattorin tehtävä

Keminmaan Energia ja Vesi Oy on infrapalveluita tuottava yritys, joka tarjoaa asiakkailleen energia- ja vesihuoltoon liittyviä palveluita. Haemme Yhtiön palvelukseen Keminmaalle Hallintokoordinaattoria Haemme yrityksen johdon ja hallituksen assistenttia toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen. Tuet yrityksen taloushallintoa mm. hankintojen kilpailuttamisessa ja maksuliikenteessä. Vastaat yhtiön toiminnanohjausjärjestelmän ylläpidosta ja kehittämisestä yhdessä henkilöstön kanssa. Toimenkuvaan kuuluvat johdon talousraporttien laadinta, osa…

Lue lisää...

Vesivuoto 12.04

Talousvesivuodon sijainti on paikallistettu K-Citymarketin parkkipaikalle. Korjaustyö oli varsin haastavaa alueella maassa risteävien johtojen ja viestiliikennekaapeleiden vuoksi. Korjaustyö on valmistunut klo 15:30. Vedenjakelu on palautunut normaaliksi, eikä keskeytyksestä anneta asiakkaille keittokehotusta. Verkostossa oleva ilma poistuu vettä juoksuttamalla. Pahoittelemme vuodosta aiheutunutta häiriötä

Lue lisää...